4

Emilia on 21-vuotias yliopisto-opiskelija. Hän on aina ollut koulussa hyvä, mutta toisen opiskeluvuoden alettua opinnot alkoivat takkuilla. Emilialta alkoi jäädä luentoja väliin ja kirjatentitkin jäivät suorittamatta. Sosiaalisena tunnettu Emilia eristäytyi omiin oloihinsa.

Opiskelijaterveydenhuollossa todettiin, että Emilia kärsii masennuksesta. Mielialalääkkeet eivät juurikaan auttaneet ja aiheuttivat unettomuutta. Emilia voisi saada lähetteen terapiaan, mutta joutuisi odottamaan sitä useamman kuukauden. Lähetteen saaminen edellyttäisi myös säännöllisiä psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisia, joihin Emilia ei ole saanut aikaiseksi lähteä.

Emilian vanhemmat tilasivat tyttärelleen kahdeksi kuukaudeksi Hoivapiirin Laajan paketin. Paketin avulla hän sai oivallista ammattilaisen keskusteluapua kaksi kertaa viikossa. Jo tässä ajassa luottamukselliset keskustelut alkoivat saada aikaan toipumisen merkkejä ja Emilia alkoi pikku hiljaa käydä jälleen luennoilla ja tavata opiskelukavereitaan.

Hän ei enää edes halunnut etsiä itselleen terapeuttia sillä se olisi tarkoittanut samojen asioiden kertomista aivan uudelle henkilölle. Hoivapiirin palvelua jatkettiinkin vielä puoli vuotta Perus-paketilla kunnes Emilia koki olevansa täysin toipunut.

Emilian palvelusuunnitelma

  • 45 min terapeuttinen keskusteluapu kahdesti viikossa
  • Keskustelu läheisten kanssa kerran kuukaudessa
  • Päivystävä hoitaja / ohjaaja akuuteissa tarpeissa
  • Osallistuu etätapaamisiin omalta läppäriltään
  • Kahden kuukauden intensiivijakso 95€ / vk

Apua elämänkriiseihin on saatavilla heti

Keskusteluapu-palvelumme on saatavilla kaikkialle. Tarvitset vain kännykän, tablet-tietokoneen tai läppärin. Tutustu palveluun tästä.

Hyödynnä tyytyväisyystakuu

Täyden tyytyväisyystakuumme ansioista voit kokeilla palvelua täysin riskittä. Mikäli et ole tyytyväinen palveluumme, ja haluat keskeyttää sen, emme veloita sinua kuluvan kuukauden palvelusta.